Turkki ilman karvoja…

Matka alkaa kun lähtee liikkeelle...

Matka alkaa kun lähtee liikkeelle…

Ihana Turkki…

Matkustan Bodrumin nimimaalle Gümbettiin jo neljättä kertaa…

Tällä kertaa hotellini on Paloma… Olen 2010 ollut Paloma Apartmentissa, vuonna 2012 Club Bozokissa ja viime vuonna olin Serpinassa…

Näistä hotelleista kivoin oli Paloma…

Serpinassa henkilökunta oli todella tympeetä ja huoneet vaatimattomat… Club Bozok oli yllätyshotelli eli jokeri, jota en tiennyt etukäteen matkalle lähtiessäni. Tykkäsin kyllä, vaikkakin se oli apartementos ja itse piti tehdä aamiaiset ja muut… Enhän mä kyllä koskaan huoneessa ole sinänsä majaillut vaan altaalla, rannalla ja illallisella ravintolassa, jossa yleensä olen aina tavannut muista ihmisiä ja jäänyt suustani kiinni… Se on yksinmatkustamisen parhaimpia puolia, että helposti syntyy keskustelua myös ulkomaalaisten tai jopa paikallisten kanssa.

Kaksi viikkoa aurinkoa…

Huone oli viihtyisä… kaksi sänkyä, kirjoituspöytä, tuoli, jääkaappi, vaatteille hyllykkö ja tanko sekä vessa/suihku ja pieni parveke… Näkymä parvekkeelta allasalueelle…

IMG_6221 IMG_6220

 

Heti ensimmäisenä iltana tutustuin Pekkaan, nuoreen mieheen Pohjois-Suomesta… Meillä oli vierekkäiset huoneet… Päätettiin lähteä saavuttuamme syömään yhdessä… Kivempi kimpassa kuin yksin… Ilta venyikin aamutunneille kun puhuttavaa oli vaikka kuinka paljon ja totesimme, että meillä oli yhteisiä tuttuja… Sovittiin, että seuraavana päivänä lähden Pekan mukaan ostamaan vaatteita, kun hänellä oli ollut äkkilähtö… Heti loman alussa tutustuimme Turkulaiseen, hurmaavaan, pariskuntaan Eevaan ja Kariin, joiden kanssa sitten kävimmekin iltasin syömässä ja istumassa iltaa. Hauskaa oli kaikinpuolin…

IMG_6255IMG_6259

Olin varannut mukaan Fifty shades of Grey-kirjasarjan, jota yleisesti sitten kutsuttiin pornokirjaksi… Minua varoiteltiin etukäteen, että sarjaan jää koukkuun… No niinhän sitä jäi… Luin kirjaa altaalla, sängyssä, vessassa, parvekkeella…. Kaikki kolme kirjaa putkeen… Kaikinkaikkiaan luin tämän parin viikon loman aikana yli 2000 sivua… Se vaan on niin rentouttavaa!

lukemistoa...

lukemistoa…

Toisella viikolla ekan viikon matkaseurat lähtivät kotiin ja minä jäin ainoaksi turistiksi hotelliin… Sain erinomaista palvelua allaspojilta… Tutustuin Paloma Apartementissa asuvaan Pirkkoon ja hänen ystäväpariskuntaansa… Pirkon kanssa ollaan pidetty yhteyttä FB:ssa.. Toinen viikko oli pelkkää auringossa makailua, muutaman sadekuuron väistelyä, lukemista ja kissan rapsuttelua…

IMG_6311IMG_6349IMG_6355

Turkkilainen ruoka on ihan loistavaa… Pari suosikkiani: Family Door ja Windmill… Viimeisenä pääset katselemaan ruokia… Hotellin aamiainen oli hyvä ja valinnanvaraa oli ainoa miinus tulee kahvista, se oli ihan turkasen laihaa… Kerran käytiin Pekan kanssa syömässä englantilainen aamiainen… se oli kyllä tuhtiakin tuhdimpi… oli ihan pakko ottaa siitä kuva…. Kuvissa on lammasta, turkkialaisia lihapullia, meze-lautanen (joka on paras Casablancassa), kanaa ja kalaa…. Isossa tarjottimessa on kaikkia mahdollisia lihoja ja se me käytiin syömässä Pekan kanssa Ötzükara Restaurant-nimisessä ravintolassa Windmilliä vastapäätä… Annos on kahdelle…

IMG_6330 IMG_6322 IMG_6313 IMG_6295 IMG_6289 IMG_6273 IMG_6267 IMG_6265 IMG_6237 IMG_6224

 

Advertisement

Tallinnassa taas…

Piipahdin menneenä viikonloppuna jälleen Tallinnassa huollattamassa 8vkoa täyttävät kynteni…

Reilin työ on ollut tasalaatuista, mutta nopeutta hänen pitäisi saada kyllä reippaasti lisää… Mutta ihan kivat näistä tuli kuitenkin…

IMG_6046

Siniset ranskalaiset timanteilla ja yksi taidekynsi

Normisti yövyn Hotelli Virussa, mutta tällä kertaa otin huoneen Nordic Hotel Forumista, joka sijaitsee Virua vastapäätä.

Yllättynyt olen siitä, että vaikka Viru on vanha (kylläkin remontoitu) hotelli, kantautuu siellä vähemmän ääniä huoneesta toiseen, kuin Nordic Hotel Forumissa. Samoin pidän enemmän Virun aamiaistilasta kuin sokkeloisesta NHF:n tiloista, vaikka jälkimmäisessä on kyllä eurooppalaisemmat ja “paremmat” tarjoilut. Kivaa kuitenkin NHF:ssa oli se, että sisäänkirjautuessa oli avainkoteloon sujautettu drinkkiliput. Pääsimme nauttimaan kuoharista aurinkoiselle terassille…

images

Kivaa yllätys-kuplivaa kupongilla…

IMG_6032

Nordic Hotel Forumin terassi

Meidän piti mennä syömään Ribeen, mutta en sitten tehnyt sinne ajoissa pöytävarausta… joten päädyimme, mihinkäs muuallekaan kuin Amarilloon… Kynsihuollossa meni 1,5h sijaan reilut 2,5h ja siinä vaiheessa meillä oli jo niin kamala nälkä, että Amarillon nopeat ruoat veivät voiton “hienostelemisesta”… Iltaelämää emme lähteneet edes katselemaan, kun aamulla oli niin aikaisen herätys… Meikäläinen nukahti jo hieman yhdeksän jälkeen illalla… ja aamulla kuudelta oltiin tikkana hereillä ja aamiaiselle mentiin heti klo 7 kaikkien mummojen ja pappojen kanssa samaan aikaan….

Kuvassa on muuten pulled pork-burgeri… Punaista chiliä oli niin paljon, että jouduin ne kaivamaan hampurilaisesta ulos ja jättämään lautasen reunalle…. Muuten tuo oli ihan syötävä, mutta ei vetänyt vertoja normiburgerille, joka edelleen on Amarillossa suosikkini…

IMG_6031

Pulled pork- burgeri

Aamiaisen jälkeen suuntasimme ostoksille vanhaan kaupunkiin. Unohdin sateenvarjon hotellihuoneeseen ja kun sade sitten tuli, jäimme jumiin kukkakioskien eteen pitämään sadetta. Vettä tuli niin paljon, ettei viemärit kerenneet niitä vetää, joten kun sade hellitti, lähdimme takaisin hotellille kuivattelemaan vaatteita ja kenkiä… Onneksi olin laittanut balleriinat jalkaan, ettei korkkarit menneet pilalle… Nämä kengät on unelmat jalassa, joten yritän varjella niitä kastumiselta…. Laukku nyt kestää ihan mitä vaan…

IMG_6042

Kengät Basconi ja laukku Louis Vuitton. Lepardi-pöksyt Kappahl…

IMG_6045

Kengät Basconi… Huomaa kultakorko…. Laukku Louis Vuitton.

Otin paluun sunnuntai iltapäivälle ja onneksi otin… Ilma parani huomattavasti ja laivamatka oli mahtava. Kävimme buffeessa ensin syömässä ja sieltä suuntasimme  kannelle istumaan ja kuuntelemaan Unckle John-bändiä, joka soitti kai jonkunlaista rockabillyä… Unohdin kuvata bändin kun innostuin niin musiikista…

Viking Mariellan Tallinna Buffee

Kyllä täytyy todeta, että Helsinki on niin kaunis mereltä katsottuna…

IMG_6035

Tyyni Itämeri…

IMG_6040

Saavutaan pian Helsinkiin…

 

 

 

Hei Hoi Haaparanda – Lapsenlapselassa Haaparannassa

Ihana pidennetty viikonloppu Haaparannassa katsomassa lapsenlapsia!

Nappasin Norwegianilta edulliset liput Ouluun… Suunta taisi olla 59 ja toinen 79€… Näin edullisesti en ole koskaan aiemmin lentänyt. Lentokone oli todella siisti ja uuden näköinen. Lähdettiin ajallaan Helsingistä ja oltiin ajallaan Oulussa. Palvelu koneessa oli erinomaista… Norwegian on juuri passeli tällaiseen “käsimatkatavara”-matkustamiseen…

Olin kaikkea reissuamistani varten ostanut cabin-kokoisen matkalaukun, ihanan tumman lilan Rimowan… Laukku itsessään painaa vain 1.9kg, joka oli siis määräävin tekijä laukkua valitessa. Entinen Delseyni painoi 4kg, joten paljon enemmän sai mahtumaan, jotta jää alle 10kg… Itseasiassa laukun paino lähtiessä oli 7,2kg…

Rimowa vain 1,9kg

Vaitsin matkavaatteeksi kevyen “bling bling” T-paidan, converset ja ohuet jogging-housut… Hiukset kietaisin hopeanvärisellä Pink Pewter-pannalla huolettomalle nutturalle – ihan vain kuumuuden tähden…

Matka-asu: “bling bling” T-paita Seppälän alekorista -70% viime syksynä, Converset, Jogging-housut YC, matkalaukku Rimowa ja Louis Vuittonin pouchette

Oulusta koko porukka kävi minut hakemassa… Tunkeuduin tavoistani poiketen muksujen kanssa takapenkille… Oli ollut niin peevelin ikävä mukuloita, joten ajattelin ottaa kaiken irti kaikesta juttelemisesta… Matkan aikana juteltiin kuulumiset, kaverit, Jonen ja Henkan käynti, nenäpusut, kipsit ja kaikkea muutakin… Nää kaksi ei todellakaan ole tylsää seuraa!

IMG_5945

Mummin Rakkaat! Nessa ja Nico

Matka Oulusta Haaparantaan kesti n. 1,5h… Kuva on sillalta jossa Suomi kohtaa Ruotsin… Tornio-Haaparannan….

Suomi taakse jää… Ruotsi edessä odottaa…

IMG_5949

Sverige

Perille kun päästiin, oli kaikilla ihan hurja nälkä… Käytiin hakemassa perhepizza… Oli kuulkaas sen kokoinen, etten ikinä ollut ennen nähnyt ja maultaan ihan mielettömän maukas… Pohja oli hivenen makeampi kuin meidän pizzapohjamme ja vaan niin hyvä kastikkeineen päivineen… Oli ihan pakko ottaa siitä kuva… Tästä muuten oikeesti riitti koko perheelle, jopa seuraavalle päivälle…

Jättiläis-perhepizza

Jotain pientä toin tullessani molemmille… Nicon tekemästä saatiin heti kuva, Nessan tekemä tehtiin myöhemmin ja unohtui kuvata…

IMG_5952

Duplot ja kipsimies

Perjantaiaamuna katsottiin Barbie-leffaa, kun äiskä laittoi aamiaista… Mummikin tykkäs… Adoniskin oli mukana…

IMG_5956

Iki-Ihanat Sohvaperunat…

IMG_5954

Adonis, nimensä mukainen uros…

Kyllä täytyy sanoa, että asuinalue oli todella ihana lapsiperheelle… piha-alueella asui paljon eri ikäisiä turvallisia aikuisia. Lapset kävivät hakemassa Anja-tätiä ulos, joka rollaattorillaan pisteli menemään nelipyöräisten perässä… Ihan mieletöntä… Kaikki jutteli kaikkien kanssa ja kyseli lapsilta miten menee… Oikein kyläyhteisö… On pakko sanoa, että hyvä paikka lapsille asua.

Kävelymatkan päässä oli kiva leikkipuisto, johon menin Nessan ja Nicon kanssa leikkimään…

IMG_5968

Keinu-jeeppi

IMG_5970

Molemmat heiluivat keinujeepissä

Nessa ja Nico hevostelemassa

Sunnuntaina alkoi puheet olla jo aika haikeita… Leikittiin lastenhuoneessa, juteltiin ja halittiin… Molemmista huomas, että tunnelma oli haikea… Kitinää, kähinää ja kiukkua… Mutta kivat leikit saatiin aikaiseksi…

Niko esitteli autotalonsa toimintaa ja Nessa piirsi meidät kaikki…

IMG_5963

Huikea autotalo

IMG_5966

Ilme kertoo paljon – Mummia tulee ikävä.

IMG_5964

Mummin Nessa-Prinsessa piirtää

IMG_5967

Kuvassa vasemmalta oikealle… Tina-mummi, Nessa, Nico, Jessica-äiti, Adonis ja JP-iskä… Tepalla on siivet, se lentää meidän yläpuolella… Aurinko ja pilvipyörteet on taivaalla ja huomaa myös kala

Maanantaina JP pääsi ajoissa töistä viemään mut kentälle… Oli toisaalta ihana matkata yhdessä ja jutella äiti-poika-juttuja… Nico oli mukana…

Kyllä siinä sydän suli, kun poika ensin julisti tulevansa mun kanssa lentokoneeseen… Kun totesin, että odotetaan vielä pari vuotta, niin sitten pääsee mummin kanssa lentsikkaan, johon pikkukundi tokaisi… Minä tulen mummin hakemaan kohta uudelleen lentokentältä… Pidättelin itkua ja kun halasin molemmat pikkukundit, lähdin kyynelehtien kohti terminaalia… Turvatarkastuksessa yritin olla vollottamatta kun ihmiset tuijotti… Mutta minkäs sille tekee….

oulun terminaali

Itkupillin kotiinpaluu alkaa. Portti 13, Oulun lentoasema

Kyllä sydän rakkaiden on… ja se on fakta!

 

Ja taas matkaan… Ohoi Tallinna!

No edellisestä kynsihuollosta on taas vierähtänyt 8 viikkoa… Aikaa olla jo huolestuttavan pitkät…  Ei hätää! … Tallinna on kivenheiton päässä…

Ai miksi Tallinna? No ihan siksi, että kun olen suomessa käynyt kynsimuotoilijalla, viettänyt siellä 2h ja maksanut huollosta lähes 90€ (tämä siis teknikon hinta, joka osallistunut kilpailuihin), olen joutunut korjaamaan kynsien muotoa omassa hoitolassani, koska kynnet ovat olleet eri pituiset ja malliset. Minulla on Tallinnassa aina sama nainen, joka kynteni tekee. Työn jälki on ollut joka kerta loistavaa, eikä itse ole tarvinnut korjailla saati muotoilla. Tämä nainen, tekee myös ihan mukavannäköisiä koristeluita, ei monimutkaisia, vaan simppeleitä ja nättejä… Kerron vaan värin, minkä haluan ja hän tekee loput… On ihana olla itse palveltavana välillä!

No nappasin taas itselleni hotellipaketin, auton otin mukaan ja itseni…. Kävin taas hakemassa pari pulloa shamppanjaa, kuoharia ja laatikon siideriä mökille. Täydensin myös geelivaraston.

Taittinger

Lempishampanjani…

Vaihdon Hotelli Virussa taas luokan ja pääsin ammeelliseen huoneeseen 22 kerrokessa… Tykkään todella paljon olla näin korkeella, koska näköalat on niin huikeet…

Hotelli Viru, Business Room 2206

22 kerros

Olkkari

Olkkari

makkari

Makkari

 

No eipä muuta kuin korkkarit jalkaan ja syömään… Amarillo ja hampurilainen… Mun ehdoton suosikki ja varma nakki!

China Girl

Tälläkertaa siniset… Merkki: China Girl

Selfie

Selfie… yritin duck facea, mut huulet ei oo tarpeeks täyteläiset

Amarillo Big Burger

Amarillo Big Burger – takuuvarma – en syönyt ranskalaisia!

Vichy

Parasta janoon

 

Illan kruunaa kuuma kylpy, hyvä musiikki ja hemmottelu ihanalla ihovoitella… Muuten tätä Comfortzonea saa hoitolastani Kauneuskeskus HeavenlyNails:stä.

kylpy

Vaahtokylpy tulossa – tuoksuna vihreät kukat

IMG_5494

Pieneksi matkakaiuttimeksi suuri ääni… Spotify….

Aromasoul Oriental Body Cream

Vartalon hemmotteluun – ihana voide…

 

Uni tuli kuin ellun kanalle… ja aamiaiselle ehdin klo 10.30…

Olin suunnitellut, että kynsihuolto ja tukkujuoksut hoitaisin huoneen luovutuksen jälkeen… Joten kynsiaika oli 12.30…. sen jälkeen pääsin juoksemaan tukut…

kynsihuolto

viilaus ja muotoa syntyy…

IMG_5502

Pinkkiä tietenkin… sävysävyyn varpaankynsien kanssa…

Palasin terminaaliin tuntia ennen laivan lähtöä… Kun virkailija sanookin, että minulle ei ole paikkaa laivassa… Mitä ihmettä??!!?? Ei paikkaa laivassa… tai siis autolle ei ole… Selvisi, että autoa ei oltu tsekattu laivaan ollenkaan Helsingin päässä ja nyt laiva oli ihan täynnä ja näytti siltä, että joudun jäämään Tallinnaan vielä toiseksi yöksi. Minut ja tyttömersu pantiin sivuun odottamaan, jos tulisi peruutuspaikkoja… Siellä mä istuin kaikkien pällisteltävänä autossa ja odotin, että kaikki on saatu tsekattua sisään, myös rekat… Onni onnettomuudessa oli, että joku rekka oli jäänyt pois ja minä pääsin kuin pääsinkin tyttömersuineni laivaan… Tyylikkäästi rekkojen sekaan… Mutta ei hätää… Suomenpäässä pääsin ensimmäisten joukossa ulos laivasta ja sain ajaa ilman ruuhkaa Katajanokalta kotiin… Olin tyytyväinen…

Hauskaa tässä on se, että kun tein varausta, virkailija otti auton rekkarin ylös…. Vielä siinäkään vaiheessa toinen virkailijakaan ei huomannut auton puuttumista, kun aamulla soitin ja yritin päästä Business Loungeen matkan ajaksi… Ajoin normaalisti auton satamaan ja tsekkasin itseni sisään ja sain autoon tarvittavat merkit ylitystä varten… Tässäkään vaiheessa ei huomattu, että autoa ei oltukaan buukattu mukaan… Enkä minä sitä itsekään maihinnousukortista edes tajunnut tarkistaa, vaan panin sen muovitaskuun, missä muutkin matkustusasiakirjat olivat… Auton puuttuminen huomattiin vasta Tallinnan päässä kun autopaikkoja ei ollut yhtään ja näytti virkailijalle nollaa… Että näin! Hyvä Viking Line!

No loppu hyvin ja kaikki hyvin… Opinpahan tarkistamaan jopa maihinnousukortin….

Ei muuta kuin nokka kohti uusia seikkailuita!

 

 

Huhtikuun hemmottelua Tallinnassa

Päätinpä lähteä piipahtamaan Tallinnassa…

Edellisestä kynsihuollosta on aikaa jo kuusi viikkoa, kun oon vähän laiskanpuoleinen näitä kynsiä itse huoltamaan, niin nämä huoltovälit tuppaavat pitkittymään turhan pitkiksi…

No soitin Viikkarille ja varasin autolle ja naiselle hotellipaketin… Virusta tietenkin…. Viru-hotellista on muodostunut lempihotelli, kun tiskillä saa huoneluokan nostettua niin, että saa joko saunallisen tai ammeellisen huoneen… Minä valitsen ammeellisen. Lisäksi huoneet on ylemmissä kerroksissa ja merinäköalalla…  Nyt kerrokseni on 16.

Tilasin itselleni keskiviikolle iltapäivään kynsihuollon ja illalle 1,5 tunnin kokovartalohieronnan…

Viru Ilusalonin hieronta oli ihana! Nukahdin kuin ellun kana laverille ja heräsin siinä kohtaa kun hieroja pyysi minua kääntymään. Luulen, että hierontapöydän alta löytyi unikuolat… Kynnetkin olivat onnistuneet… neonpinkkiä tietenkin…

Hieronnan jälkeen freessattiin look… Korkkarit jalkaan (BCBGeneration), turkisbolero päälle ja illalliselle… Illallisen jälkeen kuuma kylpy ja treffit Nukkumatin kanssa…

Torstaille jäi hyvin aikaa lähteä ajamaan tukkuihin hakemaan tavaraa hoitolalle ja vähän shampanjaa itselleni… jonka juhannuksena korkkaan… mansikoiden ja ananaksen keralla…

On se aina niin kiva lähteä, mutta niin on kyllä kivaa tullakin kun tuo Tepa on niin intopinkeenä vastassa…

 

Image

Matkalla Tallinnaan… Mukana Burberryn kaulahuivi, nahkatakki, conssit ja iPhone…

Tallinna 16.4.14

Hotelli Viru 16.4.14 Kerros 16 huikeat näkymät

Hey, it's me

Rockahontas odottaa kynsihuoltoon pääsyä hotellin ikkunalaudalla katsoen huikeita maisemia…

Diamonds are girl's best friends

Neonpink, simpukkaa, valkoista akryylimaalia ja timantti…

Rockahontas

Illalliselle menossa… Kengät: BSB Generation, Pouchette: Louis Vuitton, Turkisliivi: Stockmann, Lepardipaita: Kappahl, mekko: tuhat vuotta vanha joku tuntematon, legginssit: zizzi

oon nähnyt helganeidin kylvyssä ihanaa...

Tuoksuva vaahtokylpy